Kaksion kaapit täyttyvät harsovaipoista ja pehmoleluista. Runsaat 50 senttiä ja kolme kiloa punaista lihaa levyttää pinnasängyssä ja valvottaa koliikkihuudollaan. Miten avovaimo sai suostuteltua tähän? Kuoriutuuko Ulpusta ihminen? Tuleeko isästä, pian kolmekymppisestä mainosmiehestä, pullantuoksuinen koti-isä – vai jotain aivan muuta?
Hippo Taatilan esikoisromaani Isipappablues kajahtaa routaisen hiekkalaatikon reunalta. Romaani kuvaa vanhemmuuden kiirastulta ja heittää perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen. Mustan huumorin sävyttämä rytmiräiske on 2010-luvun sukupolvitarina mutta myös karheanhellä rakkaudentunnustus.
Isipappablues on kirja aikuistuville nuorille miehille, jotka miettivät, mitä odottaa isyydeltä. Naisille, jotka toivoisivat edes joskus tietävänsä, mitä miehet ajattelevat. Pienten lasten vanhemmille, jotka kaipaavat kaikupohjaa kokemuksilleen. Niille, jotka pohtivat, onko oikeaa tai väärää tapaa olla isä tai äiti. Vanhemmille, jotka ovat joskus kyseenalaistaneet toimintatapansa ja luulleet itseään huonoiksi vanhemmiksi. Kaikille, jotka tahtovat tarkastella vanhemmuuden sukupuolirooleja avoimin mielin.
Hippo Taatila on aviomies, perheenisä, teologian maisteri ja oman elämänsä John Cleese. Taatila on aiemmin kirjoittanut tietokirjan Hyppyheitto: Seppo Kuuselan tarina (WSOY 2010) ja kääntänyt suomeksi G. I. Gurdjieffin elämäkertateoksen Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa (Sammakko 2013).
